torstai 27. marraskuuta 2008

Tilauskoruja ison rapakon taakse

Grenadalle asumaan muuttanut opiskeluaikainen kaverini toivoi minun tekevän hänelle pari nilkkakorua. Toinen koruista sai olla vaalea, jossa piti roikkua jotain ja toinen turkoosinsävyinen hopeisilla höysteillä. Tällaisia toiveista sitten muotoutui...


Ensimmäisessä korussa on 4 mm ruusukvartsia, 4 mm ametistia sekä 3,5 vaaleanpunaisia ja 6 mm kirkkaita kristalleja. Sydän on Hill Tribe -hopeaa ja lukko sekä säätöketju sterlinghopeaa.

Turkoosissa korussa on 6-millistä turkoosia, Balin hopeaa sekä linkit 0,8 mm hopealangasta. Myös tässä lukko ja säätöketju ovat luonnollisestikin sterlinghopeaa.

Tilaaja toivoi vielä vaaleaan nilkkakoruun sopivia korvakoruja, joita syntyikin lopulta kaksi paria.


Materiaalit muuten samoja kuin nilkkakorussa, mutta jälkimmäisiin korviksiin käytin 6 mm kirkkaiden kristallien sijaan kirkkaita 4 mm Swarovskin kristalleja. Näihin tykästyin niin paljon, että taidan tehdä omaan käyttöön samalla tekniikalla eri väriset.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lisää solmeilua

Tässä vihdoin nämä jo kahteen kertaan solmitut helmet valmiina nauhana. Päädyin lopulta jousilukkoon, jonka kanssa ei ainakaan voi tulla ongelmia.



Helminauhalla on pituutta 49 cm. Se on tehty noin 5 mm aidoista makeanvedenhelmistä, joissa vaihtelevat valkoisen, persikan ja vaalean violetin sävyt. Solmimiseen on käytetty silkkilankaa ja lukko on sterlinghopeaa. Korun hinta on 25 €.
---
Helmet on myyty.

perjantai 14. marraskuuta 2008

Korennon lento

Olen taas käyttänyt ihan liikaa aikaa lähinnä ulkomaisten helmiä myyvien nettikauppojen selailuun. Rahaakin sinne on uponnut ihan sievoinen summa ja Mastercard joutaakin nyt joksikin aikaa kuivumaan, tai ainakin heti kun saan puuttuvat hopeaosat ajan tasalle...

Monessa kaupassa törmäsin Hill Tribe -hopeoihin ja hurmaaviin sudenkorentoriipuksiin. Kun sitten tänään poikkesin töiden jälkeen Lauttasaareen Thujalle, bongasin sieltä heti näitä samoja riipuksia. Ostin yhden ja tein pitkästä aikaa korun ihan vain itselleni.

Kaverikseen korento sai 6 mm tiikerinsilmiä ja Balin hopeaa. Osat on yhdistelty 0.8 mm hopealangasta väännellyillä linkeillä. Tämä yksilö on siis Minun IkiOmani, mutta tilauksestahan noita valmistuu lisää, eri väreillä ja jopa erilaisilla riipuksilla.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Teen virheitä, jotta kehittyisin lisää...

Eilen rentouduin työpäivän jälkeen keskeneräisen solmeilutyön parissa. Sain korun valmiiksi, hartiat jumiin ja olin varsin tyytyväinen lopputulokseen, kunnes huomasin, että salpalukko ei mahdukaan menemään kiinni liian suurten helmien vuoksi. Jokaisen solmijan täytynee tehdä tämä moka jossain vaiheessa... Otti hieman päähän, oli siihen koruun kuitenkin pari tuntia uhrattu. Purin korun ja viskasin helmet ja lukon takaisin laatikkoon odottelemaan uutta kärsivällisyyden puuskaa. Jottei ilta olisi vallan tuloksettomaksi jäänyt, ajattelin tekaista jotain nopeasti valmistuvaa.

Hauskat korvikset vihreän ystävälle 8 ja 4 mm sammalakaateista sekä hopeaosista. Myyty.

Nyt lähden thainyrkkeilytreeneihin verryttämään näitä jumahtaneita hartioita...

perjantai 7. marraskuuta 2008

Rannekoru ruusukvartsista


Ruusukvartsi tunnetaan rakkauden kivenä, jonka ominaisuuksiin yhdistetään myös fyysisellä tasolla sydämen parantaminen. Se haihduttaa surua ja pelkoa, lisää itsevarmuutta sekä opettaa antamaan anteeksi. Muinaisuskomusten mukaan se myös auttaa vähentämään painoa sekä ryppyjä. (Lähde)

Korussa on 8 ja 4 mm pyöreitä ruusukvartseja, lasikristalleja sekä Balin hopeaa. Helmet on linkitetty toisiinsa 0,6 ja 0,8 mm sterlinghopealangalla. Korun pituus on 19 cm ja hinta 13 €.

---
Koru löysi uuden omistajan. Tilauksesta valmistuu toki lisää vastaavanlaisia.

Rannekoru tiikerinsilmistä


Tiikerinsilmä on muinaisuskomusten mukaan hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Kaksosen horoskooppikivi. (Lähde)

Tässä korussa on siis 6 mm pyöreitä tiikerinsilmiä, lasikristalleja, hopeaa ja Balin hopeaa. Pituus 17 cm (sopii kapeaan ranteeseen, voin myös pidentää).

Myyty!

Lahjakoru vol. 2 sekä ostohuumaa Kädentaitomessuilla

Kun nyt solmeilun makuun päästiin niin...

Veljen tyttöystävälle makeanvedenhelmiä ja Swarovskin kristallisydän. Samaan sarjaan vielä korvikset. Osat ovat hopeaa. Pahoittelen huonoa kuvaa, alkaa olla todellinen ongelma nämä pimeät illat - koskaan ei ehdi kotiin valoisaan aikaan ja siksi hyvistä kuvista on turha uneksia.

Tässä vielä herkkuja tämänpäiväisiltä Helsingin Kädentaitomessuilta. Sain sinne ilmaisen pääsylipun eräästä nettikaupasta, josta on tullut koruja osteltua aika runsaalla kädellä... Ajattelin pistäytyä ihan vain vilkaisemaan ja ostella korkeintaan tarvikkeet pariin tilauskoruun. Vaan arvaahan sen lopputuloksen...


Nyt on hieman ostokrapula.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Solmeiluharjoituksia


Klassinen silkkiin solmittu helminauha violetin sävyisistä makeanvedenhelmistä. Lukko ja silkkilangan vahvikkeet ("french wire") ovat hopeaa. Tämä menee äidilleni joululahjapakettiin ja vastaavanlaisia olisi tarkoitus vielä muutama saada tehtyä ennen joulua.

Solmeilua olen siis opetellut ja se osoittautui varsin koukuttavaksi hommaksi... Sitä ei todellakaan kannata aloittaa enää illalla, jos aikoo päästä ajoissa nukkumaan. Ja kyllä se solmittu helminauha vaan laskeutuu niin paljon kauniimmin kuin vaijerikoru, että ymmärrän kyllä täysin solmitun korun viehätyksen.

Asiaan perehtymättömille tiedoksi: solmeilussa on siis kyse siitä, että helmet pujotetaan silkkilankaan ja jokaisen helmen väliin tehdään pieni solmu. Aikaa vievää, mutta tulos on sen arvoinen. Ja äkkiä siinäkin harjaantuu...